Perheneuvolassa

Yks mun kaveri kävi joskus perheneuvolassakin:

Perheneuvolan pariterapia – tai mitä se nyt sitten olikaan – oli ihan pelleilyä välillä. Minusta paikan ammattiauttajat olivat aika usein auttamattomasti hakoteillä.

Mieheni oli jo jonkin sortin terapiakonkari, käynyt jos jossakin ryhmässä ja hoidossa aiemmin, minulle kaikki oli uutta. Suhtauduin etukäteenkin aika skeptisesti touhun hyödyllisyyteen, mutta utelias kun olen, minulle sopi, että katsotaan tämäkin.

Ensimmäisellä käynnillä toinen työparin naisista halusi aluksi piirrellä fläppitauluun joitakin janoja meidän tuntemusten määristä suhteen alussa ja nyt. Hän kyseli, että haluammeko me skaalan yhdestä kymppiin vai nelosesta kymppiin vai yhdestä viiteen vai miten. Minä katsoin, että onko se tosissaan. Oli se. Katsoin toista naista ja miestä. He olivat naama ihan peruslukemilla, niin kun siinä olisi oltu jonkin hyvinkin olennaisen äärellä.

Sanoin, että ei kai sillä ole väliä. Nainen sitten päätti laittaa yhdestä viiteen, mutta tarkisti vielä, että onhan se nyt ookoo. Nyökkäsin, enkä tainnut kovin huolellisesti piilottaa kasvavaa ärtymystäni. Ihan vielä nytkään täti ei kuitenkaan voinut ryhtyä janan piirräntään. Seuraavaksi hän nimittäin halusi tietää, piirtääkö janat vaakaan vai pystyyn.

Meinasin alkaa kiljua. Mutta en alkanut, olenhan itsehillintään kykenevä aikuinen. Ajattelin sentään, että haistakoon paska.

Käyntien myötä tajusin suhteestamme lähinnä sen, että olemme miehen kanssa hyvin paljosta hyvin eri mieltä ja että mies jyrää asiat läpi niin kuin itse haluaa. Ja tajusin myös, miten terapiapeli menee. Että käymme kantelemassa siellä, mitä kaikkea pahaa toinen on tehnyt, ja yritämme itse vaikuttaa täyspäisiltä.

Mies lateli suoranaisia valheita minkä ehti, enkä ole varma, tunnustiko hän edes itselleen, että valehteli. Minä sentään tiesin, että yritän esittää itseni vähän parempana tai ainakin tasapainoisempana ihmisenä kuin olen, huomasin että kerron mieluummin joitakin asioita ja tapahtumia kuin joitakin toisia. Mutta enimmäkseen pyrin olemaan rehellinen. Mies kauppasi koko ajan omaa ihanneminäänsä totuutena ja oli räikeän ristiriitainen. Lisäksi hän kyttäsi koko ajan tekemisiäni ja moralisoi niitä sitten perheneuvolassa. Hän vainoharhaili ja oli mustasukkainen. Melkein mistä tahansa hän saattoi saada lisää vettä myllyynsä, joka paskaa jauhoi.

Että eivät ne tarkoin harkitut janatkaan sitten suhdetta pelastaneet.