Tietoja minusta

Oma valokuva
Daniel Katzia mukaillen: Tämän blogin henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut.

torstai 14. helmikuuta 2013

Pojat


Pojat lähtevät juoksemaan isoäitinsä, luota, juoksevat rinnakkain sahaten sekä pyörä- että kävelykaistaa koko väylän leveydeltä.
   ”Sivuun, pojat!” isoäiti huutaa, mutta ääni on hauras, pojat eivät kuule.
   Minä ajan pyörällä poikien takana.
   ”Varokaa pyörää”, isoäiti huutaa, mutta pojat vain juoksevat mutkitellen reunasta reunaan tien leveyttä.
   ”Sivuun!” isoäiti huutaa, liian hiljaa.
   Pojat juoksevat, toinen sanoo toiselle jotakin. Pojat kikattavat ja juoksevat.
   ”Sivuun!”
   Nuo pojat, oma poika, kaikki maailman pienet pojat, he kaikki ovat tässä hetkessä, tässä kuvassa. Miten he selviytyvät? Selviytyvätkö he? He vain juoksevat, vaikka ympärillä on kokonainen maailma kaikkine vaaroineen. Miten he pärjäävät, pysyvät ehjinä, pysyvätkö?
   ”Sivuun!” isoäiti huutaa.
   Jostain hän saa ääneensä juuri sen verran lisää voimaa, että se riittää. Pojat pysähtyvät ja kääntyvät.
   Minä ohitan pojat pyörällä ja räpyttelen märkiä silmiäni, nielen kipeää palaa kurkussa.