Oma kuva
Daniel Katzia mukaillen: Tämän blogin henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Koekaniinius

Yks mun kaveri lähti kerran mukaan lääkekokeiluun ja kertoo siitä näin:


Silloinen mieheni oli muuttamassa pois yhteisestä kodistamme heti kun hän löytäisi sopivan asunnon. Tuolloin näin lehdessä mainoksen lääketutkimuksesta. Iso otsikko Kärsitkö masennuksesta, alla luettelo oireista. Lähetin sähköpostiviestin, jossa kerroin halukkuudestani osallistua tutkimukseen. En ajatellut, että varsinaisesti tarvitsen lääkettä, vaikka elämäntilanteeni kurja olikin. Ajattelin olevani pikemminkin utelias ja kokeilunhaluinen, hyppääväni jonkinlaiseen seikkailuun.

Kolmellakymmenellä masennuspisteellä tienasin osallistumisluvan. Mutta eikö olisi sairasta olla olematta masentunut, kun tekee asumuseroa aviomiehestään, kun asuu yhdessä ja on samalla mahdollisimman erillään?

Psykiatri määritteli minut paperille: 37-vuotias kaukasialainen työtön. Suicidiriski: vähäinen.

Hän uteli seksuaalisen halukkuuteni määrää. Kun sanoin, ettei seksi juuri nyt kauheasti kiinnosta, sain lisää masennuspisteitä, vaikka minusta panetuksen puute ei ollut mainittava ongelma. Masentavampaa on haluta seksiä, jos ei sitä kuitenkaan saa.

Mitään psykoterapiaa en lääkekokeilun aikana saanut, koska tarkoitus oli selvittää pelkän lääkkeen vaikutusta. Muka. Mutta miten voidaan mitenkään tutkia pelkän lääkkeen vaikutusta? Ohessa vaikuttaa koko ajan elämä.

Toisella käynnilläni alkoi lomakkeiden täyttelemisen. Aina aluksi piti eri asteikoilla arvioida omaa oloaan, ja sitten psykiatri kyseli ja täytti lisää samantapaisia papereita. Sain masennuslääkkeet, isot ruskeat kapselit, valtavissa pahvipaketeissa. Niitä piti ottaa kaksi aamulla ja kaksi illalla, neljä kapselia vuorokaudessa.

Paketissa esiteltiin vaihtoehdot: Lu AA34893 1 mg / 6 mg, Venlafaxine 75 mg / 150 mg or Placebo. Ravistelin kapseleita korvani lähellä, ei kuulunut mitään. Jotain sisällä kuitenkin oli. Lumelääkkeissä olisi sokerijauhetta. Ensimmäisen kapseli juuttui kurkkuun poikittain. Liukastin ison kapselin matkaa lasillisella vettä.

Kun kahden ensimmäisen lääkkeen ottamisesta oli pari tuntia, olin sitä mieltä, että lumelääkettä kapseleissa ei ole. Tai sitten olin aliarvioinut mielikuvitukseni voiman. Olo oli epämukava, myös fyysisesti. Väsytti, oksetti ja huimasi. Raajat tuntuivat huterilta. Hetken päästä olo oli jotenkin hilpeä, nousuhumalainen. Seuraavat yöt nukuin huonosti. Heräilin aamuyöstä enkä saanut enää unta.

Viikko lääkekokeilun alkamisen jälkeen pääsin raportoimaan lääkärille lääkkeiden vaikutuksia. Maha oli ollut kipeä, samoin pää, oli huimannut ja oksettanut, oli vaivannut älytön väsymys. Suuta kuivasi. Kahtena edellisenä yönä en ollut nukkunut juuri yhtään. Nukuttujen öidenkin jälkeen olin ollut väsynyt, torkuskelin päiväunia enkä virkistynyt niilläkään. Aamulla nousin odottamaan nukkumaan pääsyä. En jaksanut tehdä juuri mitään. Tympi, että lähdin koekaniinileikkiin. Henkisestä puolesta oli vaikea sanoa mitään, kun fyysinen vei kaiken huomion. Olin ehkä vähän turta. Silti suretti, että mies halusi pois.

Kun puolison muuttopäivä oli selvinnyt, hän kirjoitti Facebook-päivityksessään laskevansa päiviä. Jotkut miehen kaverit kommentoivat tätä, kysyivät, mihin hän laskee päiviä. He eivät tienneet. Minä tiesin. Kyllä minäkin odotin, että mies lähtisi. Se oli siinä vaiheessa ainoa tie parempaan.

Lääkekokeilu keskeytettiin vähän etuajassa aiheutuen prekliinisen vaiheen metaboliittieroista nyt kerättyyn dataan verrattuna. Kun olin lopetuskäynnilläni lääkärin luona, olin ollut vuorokauden ilman lääkkeitä. Mies asui jo muualla, ja minun oli helpompi hengittää.

”Sinähän olet nyt saattanut saada tätä uutta lääkettä, mutta mahdollista on myös, että olet saanut jo markkinoilla olevaa lääkettä tai plaseboa.”

”En kyllä siihen lumelääkkeen saamiseen usko.”

”Jaa, ajattelit sitten, etteivät nämä hyvät vaikutukset kuitenkaan selity pelkästään elämäntilanteen kohentumisella, niin kuin aiemmin epäilit?”

”Sanoisin pikemminkin niin päin, että on ollut näitä huonoja vaikutuksia sen verran.”

Lääkäri naurahti vaivaantuneesti, piti hankalana potilaana.

Hankala olin ollut silloinkin, kun olin väittänyt voivani hyvin, liian aikaisin. Lääkkeiden tehon ei olisi pitänyt vielä alkaa. Oloni oli helpottunut heti, kun mies oli lähtenyt. Olin saanut paljon pienemmät ahdistus- ja masennuspisteet, mutta siltikin lääkärin mukaan masennukseni oli ollut yhä jotakin lievän ja keskivaikean väliltä. Masennuspisteitäni lisäsivät esimerkiksi suun kuivuneisuus ja huono nukkuminen, jotka uskoin lääkkeiden sivuvaikutukseksi.

”Voit jatkaa käyntejä täällä, mielenterveystoimistossa tai jossain muualla. Kirjoitan sulle nyt reseptin. Tämä ei onneksi ole kallis lääke, kun joudut sen nyt itse maksamaan”, psykiatri selosti tasaisen rauhallisella tyylillään.

”Mä kyllä ajattelin, etten ottaisi tässä nyt enää mitään. Haluan nähdä, miltä olo sitten tuntuu.”

”Aha”, psykiatri sanoi ja oli yhtä hämmästystä koko olemukseltaan. Tavallisesti potilaat kai tekevät niin kuin lääkäri sanoo. Eivät kyseenalaista.

”Vieroitusoireet ovat varmasti ihan lieviä ja niiden pitäisi poistua jo alle viikossa, mutta vaara uudelle masentumiselle on olemassa tässä lähikuukausina pitkän aikaa, että pitää sitten tarkkailla itseään siihen malliin.”

Hetken aikaa lääkkeiden lopettamisen jälkeen luulin, ettei vieroitusoireita tule, niin kuin lääkärikin oli arvellut, mutta sitten alkoi viikkoja kestävä epämukavuus.

”Lieviä oireita, poistuvat alle viikossa”, sanoi lääkäri.

Haistakoon paska. Kokeilisi itse lääkkeitä, joita testauttaa muilla.

Lääkkeiden lopettamisen jälkeen nukuin huonosti ja pelkäsin öisin. Painajaiset olivat pahoja. Päässä siritti, äänettömästi, kuin sähkövirta olisi kulkenut pääni sisässä. Olo tuntui huojuvalta, huimaavalta. Välillä oli kuuma, välillä kylmä. Hermostutti.

Meinasin alkaa kyynelehtiä jokaisesta hyvästä ja huonosta tapahtumasta, mitä näin tai koin tai ajattelin tai vaikka luin jostakin. Se, että tuntee, on tietysti ihan kiva, mutta rajansa silläkin.

Vähän kuin olisi kuin tuhti känni ilman mitään humalatilan mukavia puolia. Vähän kuin krapula ilman suoranaista kipua ja oksentamista. Huimausta, pään hötöisyyttä, etomisen tunnetta.

Jos on krapula, sentään tietää, että yhden päivän jälkeen jo kummasti helpottaa, toinen päivä ei ainakaan ole edellistä pahempi. Nyt ei tiennyt oireiden kestoa. Olisin epäillyt olevani sekoamassa, ellen olisi lukenut nettijutusta, että hulluksi tulemisen tunne kuuluu sekin vieroitusoireisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti