Oma kuva
Daniel Katzia mukaillen: Tämän blogin henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kasvohoidossa

Yks mun kaveri kävi kerran erikoisessa kasvohoidossa ja kertoo siitä näin:


”Heipä hei!”

Tuijotan hämmästyneenä nuorehkoa miestä, jolla on vaaleanruskea kihara tukka ja silmälaseissaan auringonpaisteen tummentamat linssit. Pitäisikö minun tuntea mies? Vai luuleeko mies minua joksikuksi toiseksi. Aika usein joku luulee minua joksikuksi toiseksi. Tervehdin arasti.

”Kiinnostaisiko melkein ilmainen kasvohoito?”

Jaaha. tämä onkin myyntitapahtuma.

”Hoito maksaa vain neljä euroa. Tämä on meidän tapamme mainostaa, että tarjoamme näitä edullisia hoitoja. Tyytyväiset asiakkaat voivat sitten kertoa kavereilleen tästä”

”No nyt justiin mulla on vähän kiire.”

”Eihän me nyt tässä heti ruveta tekemään mitään, mutta jos olet kiinnostunut, niin Henna tässä vois ottaa sulta puhelinnumeron, niin voidaan sitten katsoa sopivaa aikaa.”

”Joo, no miksei.”

”Hoitoon kuuluu ihon puhdistus, naamio, kaikki. Se on sellainen noin 45 minuuttia mukavaa hemmottelua, ja sitten me kysellään lopuksi vähän tuntemuksia.”

Edullinen hoito ja hemmottelu kuulostavat hyvältä. Minulle ei yleensä myydä kadulla tai puhelimessa mitään, mutta nyt olen helppo suostuteltava. Kaipaan jotakin rentouttavaa. Violettitukkainen tyttö kirjoittaa nimeni ja numeroni vihkoonsa.

Tyttö soittaa sovittuun aikaan, ja minä kävelen sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. Mies tummenevissa silmälaseissaan tulee noutamaan minut ravintolan edestä. Minua ihmetyttää, miksi emme sopineet tapaamista suoraan hoitopaikkaan, olisinhan minä osannut kävellä ovesta sisään ilman taluttajaakin. Menen miehen kanssa sisään, annan hänen ripustaa takkini naulakkoon ja istun nojatuoliin odottamaan nuorta naista, joka ei ole vielä paikalla.

”Löysitkö helposti tänne?” mies kysyy.

”Löysin, tämä on ihan tuttu paikka”

”Ai jaa. Oletko ollut täällä töissä?”

Mitä helvettiä? Minähän asun tässä kaupungissa. Eikö ole melko lailla luonnollista, että tunnen hieman kaupungin keskustaa.

”En, muuten vaan olen kuljeksinut täällä.”

”Vai niin, asut sitten ilmeisesti tässä lähellä?”

Sivuhuoneesta ilmestyy toinen mies.

”Tämä arvokkaan näköinen vanhempi herra on isäni. Hän itse asiassa aloitti äskettäin meillä kokopäivätoimisena. Hän voisikin tässä vaikka jakaa oman tarinansa.”

Apua. Olenko joutunut AA-ryhmään vai herätyskokoukseen. Haluan pois.

Mies kertoo, miten oli aikoinaan paljon lihavampi ja huonokuntoinen, ja kuinka sitten laihtui, nuortui ja tuli hyvään kuntoon, kun alkoi käyttää sekä sisäisesti että ulkoisesti Greatlife-tuotteita. (Tuotteen nimi muutettu, ettei tule sanomista.)

Greatlife. Tietysti. Naiivisti olin luullut tulevani kasvohoitoon, vain kasvohoitoon.

Tyttöä ei näy edelleenkään, joten myös nuoremmalla miehellä on aikaa ja halua jakaa tarinansa. Hänellä oli lukioikäisenä ollut psoriasis ja jokin muukin kauhea ihotauti, jonka vaikean nimen hän sanoo mutta jonka unohdan saman tien. Äiti tuputti Greatlife-tuotteita, joita poika alkoi käyttää vain todistaakseen, etteivät ne auta. Vaan kas, viiden päivän jälkeen alkoi iho parantua ja kahden viikon jälkeen olivat iho-ongelmat muisto vain.

Halleluja!

”Myös laktoosi-intoleranssin oireet hävisivät, kun aloin käyttää Greatlife-tuotteita. Käytän tietysti edelleen vähälaktoosisia tuotteitakin, mutta jos välillä syön suklaapatukan vatsa ei mene kuralle.”

Välittömästi näin sieluni silmin kikkarapään istumassa pöntöllä kuravatsoineen. Kiitos tästäkin mielikuvasta.

”Emme tietysti väitä, että nämä tuotteet olisivat lääkkeitä, mutta nämä ovat tällaisia mukavia sivuvaikutuksia, joita saa, kun alkaa pitää itsestään huolta ja käyttää näitä Greatlife-tuotteita.

Violettitukkainen tyttö saapuu, vihdoin, ja vanhempi mies poistuu.

”Voisit ensin kastella kädet ja naaman tossa lavuaarissa”, tyttö sanoo.

Että mitä? Eikö hän johdata minua johonkin sivuhuoneeseen ja kehota käymään makuulle? Teen kuitenkin työtä käskettyä.

”Mä annan tästä sulle tällaista kuorivaa puhdistusgeeliä.” Tyttö turistaa kämmenelleni pienen tujauksen geelimäistä ainetta.

”Voit ensin vaahdottaa sen käsissäsi ja sitten hieroa kasvoille.”

Paskat tämä mitään vaahtoaa.

”Ei tää nyt oikein vaahtoa. Se niin kuin häviää käsiin kokonaan.”

”Tulikohan sitä nyt liian vähän?” Tyttö turauttaa käteeni uuden pisaran. Aine ei vaahtoa edelleenkään, mutta tyydyn tilanteeseen ja hieroskelen kasvojani.

”Ja sittenkö pesen pois?”

Saan luvan, ja alan taas lotrata veden kanssa. Sitten kuivaan ja istun alas. Joko tässä nyt, hitto vie, pikku hiljaa alkaisin saada sitä hoitoa!

”Seuraavaksi sitten laitetaan tällainen naamio, joka saa vaikuttaa kymmenisen minuuttia. Mä voin laittaa tätä vaikka sun kämmenselkään, niin saat siitä sitten levittää sen joka puolella kasvoihin.”

Että minä itse teen itselleni kasvohoidon? Se siitä rentoutumisesta sitten, saatana. Lääpin sinisen tahnan ympäri naamaa.

”Sehän näyttää niin hienolta, että voit jättää sen vaikka koko päiväksi,” kikkarapää hauskuuttaa.

Ammu itsesi, ole ystävällinen.

Kasvonaamion vaikutusaikana saan selattavaksi kansion, jonka kuvitus on kuin lääkärikirjasta pälvikalju- ja ihotautikuvineen. Pelottavien tautikuvien vieressä tietysti on myös jälkeen-kuvat, joissa hymyilee terve ihminen. Lihavat ja sairaat ihmiset ovat meikkaamattomia, roikkuvatukkaisia ja murheen murtamia. Laihat, terveet ihmiset ovat meikattuja, föönattuja, värjättyjä, kammattuja, photoshopattuja ja iloisia.

Mies istuu koko ajan vieressä tapittamassa sekä minua että tytön touhujen sujumista. Tyttö on noviisi ja välillä säälittävällä tavalla hukassa. Hermoilee, että mitenkäs tämä nyt olikaan. Mies on muuten vain surkea tyyppi, kaikesta itsevarmuudestaan huolimatta.

”Sähän voisit tässä vaikka vielä kertoa oman tarinasi”, mies ehdottaa tytölle.

”No joo!”

Tyttö esittää innostunutta vähän veltosti. Hän kuitenkin kertoo, miten hyvää tuotteet hänelle tekivät, kun hän oli tällaisessa samanlaisessa hoidossa, ja miten kaveritkin heti innostuivat. Hän sai helposti myytyä ison määrä tuotteita, vaikka ei edes varsinaisesti yrittänyt. Kun rahaa kerran tuli näin helposti, häntä alkoi kiinnostaa tehdä tätä helppoa ja mukavaa työtä päätoimisesti. Kampaajan työ sai jäädä.

”Ja nyt kun mä itse käytän säännöllisesti näitä tuotteita, mä voin paljon paremmin. Riittää paljon lyhyemmät yöunetkin, ja silti olen pirteä.”

”Mä kanssa halusin kokeilla tehdä tätä hommaa päätoimisesti, kun tällä tienaa niin mukavasti, että työtä tarvitsee tehdä vähemmän ja jää sitten aikaa muuhunkin mukavaan,” mies sanoo.

Miksi helvetissä minua kidutetaan vähän väliä teidänlaistenne tyhmien ihmisten horinoilla? Eikö Niko Kakskytkaks jo olisi riittänyt rangaistukseksi kaikesta tekemästäni pahasta?

”Tää on paljon helpompaa kuin kampaajan työ, kun tässä tarvitsee vain istua ja jutella. Ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ei tunnu niin työltä, vaikka onkin työtä”, tyttö selittää.

”Niin, mehän tässä vaan tarjotaan asiakkaalle ihanaa hemmottelua ja pidetään hauskaa yhdessä asiakkaan kanssa täällä meidän klubilla”, mies punkee välin.

Ettäkö hauskaa ja teidän klubilla. Haistakoon paska.

Saan luvan pestä mönjän naamastani.

”No sitten mä annan sulle vähän tällaista voidetta.”

Tyttö tiristää pikku putkilosta pienen määrän rasvaa kämmenselkään.

”Tätä voidetta kutsutaan myös silkkivoiteeksi. Tiedät varmaan miksi.”

”No joo.”

Kyllähän se ihan sujuvasti levittyy.

Seuraa vielä toinen voide, jota saan aiempia tuotteita reilumman lastin kädelleni. Levittelen senkin kiltisti naamaani.

”Miltäs nyt tuntuu”, mies tivaa ja jää odottamaan hehkutusta uudestisyntymisen kokemuksesta.

”Ihan ok”, sanon. ”Ei mitään järisyttävää, mutta ei ole olossa mitään vikaakaan.”

Paitsi henkisesti. Ahdistaa.

”No niin. Oikeastaan vasta illalla huomaatkin, miten hyvää tämä hoito on tehnyt, kun nämä voiteet saavat päivän ajan vaikuttaa.”

Ihan varmasti.

”Oletko sä nyt miettinyt, mihin ryhmään sä kuulut?”

Voi helvetti, mitkä ne vaihtoehdot nyt sitten oli. Mies kertoi jossain vaiheessa aikaisemmin, että he haeskelevat ja tarvitsevat kolmenlaisia ihmisiä. Minun olisi hoidon aikana pitänyt miettiä, mihin ryhmään kuulun.

Kaksi ensimmäistä ryhmää liittyivät kai jotenkin myynnin edistämiseen, kolmas ryhmä olivat sitten käyttäjät. Tähän ryhmään ilmoitan lähinnä kuuluvani. Siitä seuraa, että saan eteeni tuoteluettelon hintatietoineen. Olen tutkivinani sitä hetken aikaa.

Ulos päästyäni muistan, etten maksanut sitä neljää euroa. Ainoa positiivinen asia tässä painajaisessa.

1 kommentti:

  1. Heips!

    Voitko hihkasita tuotteen nimen, mun kimppuun kävi tänään metroasemalla samanmoinen - joka kylläkin veti hirveet raivarit kun en ollut kiinostunut aiheesta.

    voit laittaa säpoa jos tahdot!
    Piukunen (miukkismaukkis) gmail.com

    VastaaPoista