Homot Stockalla, punkkarit pääkadulla

En ole aikoihin käynyt juurikaan kaupoissa aikeenani ostaa muuta kuin ruokaa tai vastaavaa välttämättömyyttä. Tänään kuitenkin vierailen peräti kahdessa tavaratalossa, ensin Stockmannilla. Siellä iskee taas olo, että pitäisi kävellä vähän ryhdikkäämmin, tulen jotenkin kovin tietoiseksi kahdesti  värjätyistä rispaantuneista farkuistani ja huomaan, että kovin monella muulla asiakkaalla ei ole reppua selässään. Meikatut leidit kipsuttavat korkokengissään meikkihyllyjen välissä, ja kodintarvikeosastolla homopariskunnat pohtivat parahultaisinta sohvatyynykuosia.

Heti kun yksi huomattavan shoppaus- ja sisustusintoinen miespari on lehahtanut ohitseni tavaratalon ylimmässä kerroksessa, teen havainnoin toisesta. Pari siksakkaa käytävällä, koska toinen miehistä haluaa tohkeissaan katsoa ensin astioita, ei kun peittoja, ei kun sittenkin astioita. 

”Eiks nää kävis mökille?” hän kysyy kumppaniltaan, kun malttaa asettua hetkeksi yhden pöydän ääreen. 

En katso, mitä tarvekalustoa hän esittelee, mutta veikkaan, että kuppeja tai lautasia.

Kierrän lähes kaikki tavaratalon osastot läpi ja ostan nuoriso-osastolta housut.

Päätän käydä vielä Sokoksella. Matkalla tulen poikenneeksi pariin pienempään putiikkiin. Ensin menen vaatekauppaan, jonka ovella kimppuuni hyökkäävä nuorisomusiikki nostattaa mieleen muiston joulunjälkeiskäynniltä, jolloin erehdyin samaiseen myymälään. Silloin helvetillinen diskojytke tahditti (asiaan)kuuluvasti talvivaatteisaan hikoileviin ihmisiin törmäilyä. Mutkitteleva yhden ja saman kloonatun lähinnä ripsistä ja hiuksista koostuvan teinin muodostama päättymätön kassajono sai vakuuttumaan, että yhdellekään uudelle vaatekappaleelle ei sittenkään ole kovin suurta tarvetta.

Nyt väkeä on huomattavan paljon vähemmän, mutta tunnelma on silti ahdistavansorttinen, ja totean nopeahkosti, etten edelleenkään tarvitse täältä mitään.

Hampurilaisravintolan edustan neliömäisellä penkillä istuu kaksi hyvin humalaista keski-ikäistä miestä ja istujien välissä makaa puolisammuneena yksi samanmoinen. Toinen istuvista miehistä käy touhukkaasti makaajan taskuja läpi. Puolisammunut pitää vaimeaa ölinää ja yrittää ponnettomasti huiskia ylimääräisiä käsiä pois taskuistaan. Kukaan ohikulkijoista ei puutu tilanteeseen, en minäkään, vaikka mietin, ettei tuo nyt ihan reilulta kaveritoiminnalta vaikuta. Toisaalta, en tiedä taustoja. Kenties vaikka vaateriheppu on sammunut kopeloitsijan rahoilla tai pullosta.

Hampurilaisravintolan portaissa tungeksii kiroilevaa ja kailottavaa nuorisoa piukoissa paidoissaan. Heitä vilkuillessani olen törmätä ulkomaalaisrouvaan, joka heiluttelee kilisevää pahvimukiaan: ”Pliis.”

Punkkaripojat renkuttavat kitaraa ja hoilaavat ihan hyviä biisejä. Toinen pojista – nuori ja kaunis – näyttää ohikulkijoille ruskeaa aaltopahvikylttiä. Siinä on paljon tekstiä, mutta en näe, mitä siinä lukee. Biisien välissä pahvikylttipoika laskee rahat: ”21 euroo ja 60 senttiä. Not bääd.”

Olen jo unohtanut rispaantuneet housuni enkä enää tunne eritystä tarvetta korjata ryhtiäni. Tuntuu, että matkaa Stockmannin ylellisyystarvikehyllyjen luota tähän on taittunut noin valovuosi.