Ei tänne viihtymään ole tultu!

Ulkona liikkuessa tulee mietittyä kaikenlaista, tahtoi eli ei. Pyöräillessä, kävellessä tai hölkätessä ei esimerkiksi lukeminen taikka nörääminen oikein tule kyseeseen. Minä en harrasta edes kuulokkeellista musiikin kuuntelua, joten ulkoillessa ajatukset luiskahtavat helposti vapaaseen pudotukseen.

Lauantaisella lenkillä aloin miettiä työpaikkailmoitusta, jossa vaaditaan valmiutta työskennellä oman mukavuusalueen ulkopuolella. Minä jopa hain paikkaa, vaikka vaatimus ahdisti.

Totta kai useimmissa työpaikoissa joutuu joskus tekemään asioita, joista ei vallan hirmuisesti tykkää, ja se on ihan ookoo, mutta kun se asia mainitaan jo työpakkailmoituksessa, tulee vaikutelma, että yleinen viihtymättömyys on suorastaan olennainen osa toimenkuvaa.

Töissä tehdään töitä, ja työ on vakava asia. Jos ihminen pitää siitä, mitä tekee, niin tehköön sitä sitten ainakin palkatta. Ei sitä sentään ruveta ihmiselle viihtymisestä maksamaan.

Kun varhaisteiniä aloin miettiä, miksi voisi isona ruveta, harkitsin jossain vaiheessa valokuvaajan ammattiakin. Ajattelin kuitenkin, ettei valokuvaaminen ehkä sopisi palkkatyöksi, koska se ei tuntuisi oikealta työltä. Olisi ehkä vähän liian mukavaa ja helppoa. Samaan tapaan olen kuullut muidenkin nuorten joskus miettineen ammatinvalintakysymyksiä. Luterilaisimmat siis älyävät ihan oma-aloitteisesti pitää itsensä poissa mukavuusalueelta.

Yksi poikaystäväni joutui taannoin työnantajansa juttusille.

”Sun tarvis varmaan siirtyä töihin tonne uudelle osastolle, jahka se valmistuu”, pomo sanoi ja jäi odottamaan alaisensa murtumista.

”Ei siinä mitään, mä meen ihan mielelläni”, sanoi työntekijä epäodotuksenmukaisesti.

Työnantaja ei kuitenkaan luovuttanut:

”Palkka sitten kyllä pienenisi.”

Joko nyt pyyhkiytyisi tuo asiaankuulumaton hymy työläisen kasvoilta?

”Ei haittaa, enköhän silläkin palkalla pärjäile”, työntekijä sanoi.

”Mutta se sun siirtyminen sinne ei ole yhtään varmaa!” työnantaja tiuskaisi.

Niinpä niin. Jos töissä meinaa ruveta viihtymään, niin jotain mätäähän silloin jossain on, ja asialle on pikaisesti tehtävä jotakin.

Mutta miksi suotta rajoittaa mukavuusalueen ulkopuolella oleminen vain työelämään? Eikö voitaisi alkaa pystytellä kylttejä vaikka puistojen ja baarien eteen:

MUKAVUUSALUE.

PÄÄSY KIELLETTY!