Mundus absurdus

Maailma tuntuu monesti kummalta paikalta. Omassa elinpiirissään näkee ja kokee vähän väliä jos jotakin omituisuutta, jopa absurdiutta. Mutta on hetkiä, jolloin tämä järjenvastaisuus pompahtaa potenssiin miljoona. Yhtäkkiä sitä vain on keskellä täydellistä käsittämättömyyttä. Silloin mielen valtaa hetkellinen paniikki, jolloin epäilee olevansa korkeamman voiman toimesta heitetty johonkin kauhuscifin koelaboratorioon tai tulleensa totaalisen hulluksi.

Muutama päivä sitten pesin pyykkiä. Minulla on kylpyhuoneessa korkea kaappi, jossa on kaksi pyykkikoria: toinen kuudessakymmenessä asteessa pestäville pyykeille ja toinen neljänkympin pyykeille. Kumpikin pyykkikori on vajaa, mutta päätän pestä kuudenkympin pyykit, koska puhtaat alkkarit alkavat olla vähissä. Minulla on iso laatikollinen alushousuja, mutta koska pesen pyykkiä harvoin, joskus tämä suurikin määrä ehtii melkein kokonaisuudessaan siirtyä pyykkikoriin, ennen kuin alan pyykinpesuun. Koska nyt on näin käymässä, käyn varaamassa pesutuvan koneen.

Otan kaapista vajaan pyykkikorin ja lisään sinne täytteeksi kaikki kämpästä löytyvät käytössä olevat pyyhkeet vessoista ja keittiöstä, yhden pussilakan ja kylpytakin. Sitten käyn sullomassa lastin alakerran pesukoneeseen.

Kahden tunnin päästä haen pyykit ja alan ripustella niitä kylpyhuoneen kuivaustelineelle: pussilakana, pyyhkeet, kylpytakki, työhousut (saikos nämäkin vai pestä kuudessakympissä?) yöpaita...

Lopulta iso muovipussi on tyhjä – eikä telineessä roiku yksiäkään alushousuja.

Koittaa pelottava absurdiuden hetki. Lipaston alkkarilaatikko on lähes tyhjä, pyykkikori on tyhjä, pyykkipussi on tyhjä. Onko taloyhtiön pesukone niellyt kymmeniä pieniä vaatekappaleita. Ovatko ne hajonneet itsestään atomeiksi pyykkikorissa? Mitä helvettiä on tapahtunut? Apua!

Sitten tajuan, että otin niistä kahdesta vajaasta pyykkikorista vahingossa neljänkympin kopan ja täytin sen pyyhkeillä ja muulla. Alkkareita sisältävä loota on kylpyhuoneen kaapissa edelleen.

Pari päivää tämän sattumuksen jälkeen pyöräilen kaupunkimme esplanadia pitkin kohti kirjakauppaa, johon olen sopinut tapaamisen. Pysähdyn kohtaan, jossa pitää poistua puistosta ja ylittää autotie kaupan luo. Tai pitäisi, jos kauppa olisi siinä. Mutta kaupan kohdalla on ihan väärännäköistä. ”Ne” ovat vaihtaneet maailman! Tai ainakin yhden korttelin. Kirjakauppa on kadonnut ja tilalla on jotakin ihan muuta. En ikinä löydä ihmisiä, jotka minun piti tavata. Apua!

Hetken panikoituani oivallan ajaneeni korttelin verran liian pitkälle. Palaan takaisin, ja löydän kirjakaupan entiseltä paikaltaan, se vain piilotteli tällä kertaa talon seinustalle pystytettyjen rakennustelineiden ja pressujen takana.