Kuin piiritanssissa

Tiskialtaassa on kahden miehen juomalasit.

Uusi oli täällä melkein koko eilisen, illalla lähtiessään halusi vettä. Vanha tuli yöllä, joi jotakin ennen nukkumaan menoaan. Hän nukkuu nyt.

Vedän tiskihanskat käteeni ja tiskaan lasit juoksevan veden alla ilman harjaa.

Vanhan kanssa minun piti tulla onnelliseksi. Vain hänelle olen sanonut rakastavani. Mutta tänään vein käräjäoikeuteen avioerohakemuksen.

Uuden kanssa on helpompaa. Hänen kanssaan vietän suuren osan ajastani, vaikka – teoriassa – asun yhä Vanhan kanssa, joka todellisuudessa asuu opiskelupaikkakunnallaan, käy vain joskus luonani. Hänen tavaransa asuvat luonani.

Uusi ja minä voimme puhua kaikesta. Meillä on yhdessä yleensä hyvä olla. Mutta kun olemme erossa, en kaipaa häntä.

Ulkomaanmatka oli irtiotto kaikesta. Olin kaverin luona enkä koko ajan miettinyt miessuhteitani. Vaikka tietysti miehistäkin tuli puhetta.

”Sulla on nyt sitten miehenvaihto menossa”, kaveri sanoi lounaalla, kun olin yrittänyt puhua tilanteestani. 

Minä istuin pöydässä itku kurkussa ja sielu riekaleina, ja hän sanoi: Sulla on nyt sitten miehenvaihto menossa. Siltäkö tämä näyttää: ei mitään vakavaa, mies vain vaihtuu, kepeästi kuin piiritanssissa.

Vanhan näin kotona heti palattuani. Jo pian meillä oli riita.

”Tässä ei ole mitään järkeä! Mä en jaksa. Koska sä muutat pois?”

”Häiritsenkö mä jotenkin sun ja sun poikaystäväs elämää?” hän kysyi.

”Mä lakkaisin tapaamasta sitä heti, jos se jotenkin auttaisi sun ja mun asiaa. Mutta kun ei auta. Sun kanssa on koko ajan kamalan vaikeaa. Sen kanssa ei!”

Vanha manasi huonoa tulevaisuutta minulle ja Uudelle: ”Sittenpä näät.”

Toisinaan kyllä epäilin onnemme kestävyyden mahdollisuutta itsekin. Välillä Uusi on ärsyttävän teatraalinen.

”Mä voin poistua sun elämästäs just nyt!” hän kerrankin vouhkasi.

Mielestäni hänen olisi käsillä tehostetun, selkeästi artikuloidun, mahtipintisen monologinsa jälkeen jo johdonmukaisuuden ja uskottavuuden nimissä kannattanut lähteä – edes yöksi kotiin. Mutta hän ei lähtenyt minnekään.

Minuun iski suru ja vanha tuttu yksinäisyyden tuntu. Aloin taas epäillä kaikkia ratkaisujani. Mietin jopa, pitäisikö sittenkin yrittää vielä jotakin tai jotenkin Vanhan kanssa.

Olimme Uuden kanssa muutaman päivän Venäjällä. Pietarin juna-asemalla hän suuttui, kun vaeltelin myyntipisteeltä toiselle ja taas takaisin. Hän sai kunnon raivarin ja haukkui minut. Itse en tajunnut tehneeni mitään väärää. Olin vain väsyneenä liian levoton pysyäkseni paikoillani.

Kun itkin Pietarin asemalla täydessä junanvaunussa väsymystä, pettymystä ja pahaa oloa, olin valmis antamaan periksi. Turhautuneisuus ja voimattomuus iskivät voimakkaina. Kun kuulin oman ääneni, kuulin itseni puhumassa Vanhalle. Kun Uusi puhui, kuulin Vanhan.

En halua itkeväksi ihmiseksi tässä ihmissuhteessa.

Postitin käräjäoikeuteen avioeron jatkokäsittelypyynnön.

Yhä tulee jos kuitenkin -ajatuksia. Mutta jo pitkään olemme Vanhan kanssa lähinnä vain ärsyttäneet toisiamme. Onnistumisia on ollut aika vähän. Silti on vaikeaa päästää irti.

Näin Vanhan pitkän tauon jälkeen. Hän tuli kaverinsa kanssa käymään. Toi joitain tavaroita, haki joitain. Halasimme ja itkimme eteisessä.

Hänen tavaransa ovat ainakin syksyyn täällä. Joka päivä näen hänen huoneensa, hänen tavaransa.

Oli veljen häät. Sukulaiset kyselivät kaikenlaista Vanhasta ja minusta. Miksi hän ei päässyt tulemaan, mitä meille kuuluu, koska tulemme käymään, kauanko olemme olleet naimisissa, miksi meillä ei ole vielä lapsia ja koskas niitä? Ei tuntunut sopivalta alkaa häissä kertomaan, että eromme virallistui viime viikolla.

Sain lopulta tiedotettua suvulle erosta. Säälistä kai äiti, veli, veljen vaimo sekä veljen anoppi ja appi kutsuivat minut mukaan reissuun Lounais-Suomeen. Olimme yötä veljen appivanhempien mökillä.

Minä kannoin koko matkan mukanani kahta vaiettua miestä. Monta kertaa tuli jokin tilanteeseen liittyvä kommentti mieleen Uudesta ja vielä useammin Vanhasta, mutta en antanut sanojen tulla ulos. Kun olimme rantaravintolassa syömässä, siellä soi Vanhan lempikappale. Meinasin todeta sen ääneen, mutta olinkin hiljaa. Kun mökillä puhuttiin palelemisesta ja tarkenemisesta, olin lisätä keskusteluun, että Vanhakin on hyvä tarkenemaan, mutta en sanonut sitäkään. Pelkäsin, että ihmiset joko katselevat vaivaantuneesti seinille tai sitten alkavat kysellä jotakin. Kumpaakaan en halunnut.

Vanha kävi, oli yötä. Vierailu meni aika huonosti. En oikein löytänyt tapaa, miten suhtautua entiseen aviomieheen. Turvauduin avioliiton aikaiseen malliin, ja se johti epämukavuuteen.

Myöhemmin paikkailimme puhelimessa. Puhuimme enemmän kuin viimeisen avioliittovuoden aikana yhteensä. Yhteys – vaikkakin hauras – on olemassa. En tiedä, miten asiat tästä muuttuvat, kun Vanha joskus vie tavaransa pois. Mutta Vanhakin esitti toiveen, että josko meistä vaikka ystäviä tulisi. Jos vaikka.

Soundtrack