VMP!

Vessassa käyminenkin tarjoaa useita oivallisia tilaisuuksia ärsyyntyä. Niitä riittää yleensä kotonakin, jos samaa vessaa käyttää useampi ihminen, mutta julkisilla paikoilla varsinkin. Jätetään suosiolla nyt ulkomaanmatkojen äärimmäiset vessakokemukset miettimättä eikä aleta käydä läpi edes suomalaisten kaljabaarien toilettimiljöitä. Työpaikan vessoissa on jo ainesta riittämiin.

Useinhan ensimmäinen aistikokemus, kun vessan oven avaa, tulee nenän kautta. Hajuvaihtoehdoissakin riittää repertuaaria, mutta tavallisin niistä on ulosteen odööri. Jos päälle hyökyvä haju on tätä lajia, osaa jo varautua siihen, että kun alas lasketun vessanpöntön kannen nostaa, näkee emalisilla seinämillä sitä itseään.

Jos hajuvinkkiä ei ole, kannen nosto on astetta jännittävämpi tapahtuma. Pöntön pohjan pinnassa saattaa olla vaikkapa verinen raita. Tai jos joku on heittänyt kepillisen oikein tummaa kusta ja käyttänyt pientä huuhtelua, pöntön vesi saattaa olla vetämisen jälkeenkin kellertävää.

Kun ylempi kansi on nostettu, tavallisesti huomaa, että alemmalla kannella eli rinkulalla on sommitelma, joka koostuu kahdesta tai kolmesta (pahimmassa tapauksessa tummankeltaisesta) tipasta ja yhdestä paksusta tummasta loivasti kaareutuvasta karvasta. Ne täytyy siitä sitten huiskaista vessapaperin avulla pois.

Tässä kohtaa jo yleensä havaitsee, että paperirulla ei ole telineessä ihan oikein. Rulla ei pyöri kunnolla, eikä wc-paperinauhan päätä löydy. Kun jumittavaa rullaan yrittää kynsien avulla pyörittää telallaan, paperiin tulee reikiä ja siitä irtoaa pieniä käyttökelvottomia paperinpalasia. Sitten kun istahtaa pöntölle, pääsee havainnoimaan, että pöntön ulkopinnan posliinia raidoittaa useiden päivien ikäiset, pölyhiukkasten harmaannuttamat kusirannut.

Taas, kun tarvitsee vessapaperia, edessä on sama epätoivoinen vastahakoisesti pyörivän rullan nirhiminen.

Kun liian ahtaasta vessakopista siirtyy lavuaaripuolelle, on vuorossa käsienpesu. Joskus saippua-annostelijassa on jopa saippuaa ja paperisäiliössä paperia, peräti ylenpalttisesti. Liian täyteen ahdetun paperitelineen paperi on niin tiukassa, että paperia nykäisemällä saa käteensä ensin vain peukalon pään kokoiseen palasen.

Kun paperin heittää roskikseen, se jää keikkumaan korkean käsipaperikeon päälle. Koska roska-astian muovipussia ei ole pussirullasta ottamisen jälkeen avattu kunnolla ennen paikoilleen asettamista, pussi ei vuoraa roskiksen sisustaa, vaan se on jäänyt pikemminkin kuin kanneksi astian päälle. Pehmeät paperit eivät jaksa nekään painaa pussia auki, joten ne muodostavat nopeasti vuoren, josta sitten jo pian paperit vierivät lattialle luoden siivotonta vaikutelmaa.

Jos vessaan mennessä toiletissa on haissut sakeasti, siellä todennäköisesti haisee yhä edelleen, kun vessasta poistuu. Ja siinä tietysti on heti oven takana odottamassa joku työkaveri, joka painelee vessaan samalla ovenavauksella, kuin itse tulee ulos. Ja työkaveri syyttää mielessään hajusta ihan väärää ihmistä. Voi paska, kuinka noloa!