Rauta-aika

Illalla sängyssä, kun en saanut unta, pyörittelin kieltä suussani. Levoton kieli tutki hampaistoa. Se tekee niin usein. Sovittelin kieltä alahampaiden väleihin. Kielen mentäviä koloja on kaksi.

Kun olen nähnyt itseni videolta, olen huomannut, että välillä puhuessani alahampaani näkyvät ja näyttää, kuin näistä kahdesta välistä olisi poistettu hammas. Hampaita onkin poistettu, mutta ei niistä väleistä, missä raot ovat.

Kolmannella luokalla minulle ilmoitettiin hammaslääkärissä, että minulta poistetaan neljä hammasta, kaikki neloset, ja saan kahdeksi vuodeksi raudat sekä ylä- että alahampaisiin. Pian minun jälkeeni Tiinakin kävi hammaslääkärissä ja tuli tomerana kertomaan uutisen:

”Multa poistetaan neljä hammasta ja mä saan raudat ylös ja alas kahdeksi vuodeksi.”

Tiinalta poistettiin kutoset.

Myöhemmin Tiina tunnusti, että oli rukoillut, että me molemmat saisimme raudat. Itse en olisi välittänyt saada niitä. Hampaita aina sattui pitkän aikaa, kun rautoja kiristettiin. Ja rautalangat repivät välillä suuta rikki. Rautoihin tarttui kaikenlaista ja välillä aina jokin osa irtosi.

Kun raudat kahden vuoden jälkeen poistettiin, sain vielä kitalaet eli kitalakeen soviteltavan muovihärpäkkeen rautavaijereineen sekä rautalangan neljän keskimmäisen alahampaan poikki. Minulle ei kai koskaan erityisen tarkkaan kerrottu, mitä kaikilla erilaisilla virityksillä suussani pyrittiin tekemään.
Rautalanka oli suussani niin monta vuotta, että epäilin sen poiston vain unohtuneen. Ja tämä lanka luultavasti ohjasi raot nykyisille sijoilleen.

Kun minulta oli poistettu nelosista ensimmäiset kaksi, menin heti hammaslääkäristä joulujuhlaharjoituksiin. Kolmasluokkalaiset esittivät meidän koulussa aina jouluevankeliumin.

Seisoin muiden tyttöjen kanssa penkillä enkelin roolissa. Seisominen kävi työstä, koska olin vielä puudutusainepöllyssä ja minua pyörrytti.

Tiina oli jossain vaiheessa ala-asteella hanakka rukoilemaan. Yksi toinen kaveri kertoi, että kerran joltakulta lapselta oli avain hukassa ja Tiinakin oli sitä etsimässä. Avain ei ottanut löytyäkseen. Tiina ehdotti, että rukoillaan. Näin myös tehtiin. Sen jälkeen avain löytyi heti.

Tiina tykkäsi, että meillä oli mahdollisimman samanlaiset vaatteet. Ylipäänsä kaiken piti olla mahdollisimman samanlaista. Itse en olisi niin välittänyt tästäkään.

Kirjeissään Tiina usein luetteli, mitä kaikkea samanlaista vaatetta meillä jo oli.

Kolmannella luokalla sain vaihdepyörän. Isäni sanoi, että se on viimeinen pyörä, jonka minulle ostaa, ja se olikin. Lukioaikana minua jo tympi polkea viisivaihteista punaista Kaunotartani. Mutta kolmannella luokalla se oli hieno peli.

Tiina kysyi, kun pyörä oli uusi, saako hän käydä ajamassa pienen lenkin. Annoin luvan. Myöhemmin, kun Tiina oli jo itse saanut täsmälleen samanlaisen pyörän, hän tunnusti että oli pyörääni lainatessaan ollut siitä kateellinen ja oli ajanut lasinsirujen päältä, että kumi menisi puhki. Ei se kuitenkaan mennyt.