Oma kuva
Daniel Katzia mukaillen: Tämän blogin henkilöhahmoilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut.

lauantai 2. elokuuta 2014

Panemisesta puhumisen vaikeuteen

Eilen menin nukkumaan vasta puolenyön jälkeen, mikä on minulle varsin myöhäistä. Pian sänkyyn pääsyn jälkeen aloin ihmetellä ”peltikaton rummuttelua”. Siltä se kuulosti. Piti ihan nousta sängystä ja mennä ikkunasta kuikuilemaan, seisooko joku ehkä tupakalla talon matalan osan luona ja rummuttaa katon reunaa. Tai onko joku peräti kiivennyt siihen peltikatolle makuuhuoneeni ikkunan lähelle musisoimaan. Mutta ketään ei näkynyt rummuttamassa missään. 
Siinä ikkunan ääressä kurkkiessani korva osui patteriputkeen: siellä se ääni värähteli ja kolisi. Tajusin, että ”rummutus” tulee patteria pitkin yläkerran naapurista, ja samassa alkoi rytmikin olla sellainen ensin kiihtyvä ja sitten tasaisen kiivas. Oivalsin, että siellä pannaan, ja sänky kolkkaa patteriin. Nopeatahtisena kolina tai ryminä ei kestänyt hirmuisen kauan, ymmärrettäväähän tuo, aika lämminkin kun oli. Kiivaan kolkkeen jälkeen vielä muutama hidas kolk, kolk, kolk, ja siinä se. Sitten puheääniä.
Onhan se kivaa, että naapurissa saadaan seksiä, mutta jos alkaisi moista kovaäänistä kolketta ihan joka yö kuulua, niin kävisihän tuo ärsyttäväksi.
Minä en kuitenkaan ole se täti, joka vie nimettömän kirjeen talon ilmoitustaululle tai yläkerran ihmisten postiluukusta, vaikka melkein voisin olla. Että älkää panko patteria vasten, pliis. Ajatus nimettömästä viestistä olisi lähes mahdollinen. Mahdottomampi ajatus olisi, että menisin sanomaan näille ihmisille asiasta.
Minä en ole ihminen, joka ottaa asiat reippaasti puheeksi. Olisi kiva tietysti olla. Tiedän ihmisiä, jotka hoitavat ongelmat reippaasti puhumalla. En nyt tarkoita mitään panemisääniin puuttumista vaan kaikenlaisia asioita, pieniä ja isoja, joihin törmää töissä ja vapaalla.
Ihmiset sanovat ihan kiihkottomasti ja rauhallisesti, että mua nyt vähän häiritsee tällainen asia tai että hei, yks juttu.
Tulee mieleen nopeasti kolme nimeä tuttavapiiristä esimerkkinä ihmisistä, jotka saavat sanottua ja osaavat hoitaa asiat hienosti puhumalla. Sitten se asia hoituu. Minä en hitto vie vaan saa sanottua.
Muistan miljoona tilannetta, joissa joku on hoitanut asian fiksusti puhumalla, ja muistan miljoona tilannetta, joissa minä en ole saanut sanottua.
Usein kyse on näennäisesti hyvin pienistä jutuista. Kun ollaan jollakulla kylässä, kun joku on meillä kylässä. Jos minä olen kaverilla kylässä ja jätän vessanpöntön lirisemään, kaveri sanoo rauhallisesti: ”Tuu tänne, näytän sulle yhden jutun. Tee näin, niin vessan ei jää lirisemään.”
Kun joku on meillä kylässä ja tekee jotakin ”väärin”, minua ärsyttää, mutta en sano mitään. Tai sitten, jos se joku on se, jonka kanssa seurustelen, ensin en sano mitään ja sitten jo tiuskaisen äkäisesti, että miksi sä aina tai mikset sä koskaan.
Aina kyse ei ole edes mistään ongelmaan puuttumisesta, ihan vain puhumisesta.Kun eksän lapset vielä kävivät meillä, kun meillä miehen kanssa oli yhteinen koti, oli kaikenlaista, mistä olisi pitänyt puhua yhdessä tai mitä minun olisi pitänyt saada lapsille sanottua, mutta en vain osannut. Sanoin asioista miehelle, ja miestä närkästytti, kun en puhunut suoraan lapsille.
Muistan elävästi, miten ahdistavaa oli jo ylipäätään se oleminen asunnossa, kun mies oli yhdessä huoneessa, yksi lapsi toisessa, toinen kolmannessa huoneessa. Minä sitten neljännessä kaikkien keskellä ahdistuneena siitä, että kukaan ei puhu. Minä olisin halunnut puhua, mutta en osannut aloittaa; minusta miehen olisi pitänyt olla se yhteisyyttä yllä pitävä voima, mutta tämä voima makasi sängyllä kuulokkeet korvilla, silmät kiinni.
Aamuisin joskus sain kysyttyä lapsilta, jos olivat jalkeilla, ottavatko puuroa, ja sekin oli jo todella pelottavaa ja vaikeaa. Ja jos lapset olivat vielä sängyssä, en tiennyt, pitäisikö silti käydä kysymässä siitä puuroasiasta vai ihan vaan jättää tekemättä tai tehdä puuro heille.
Ne, jotka osaavat puhua, ajattelevat, että kaikesta ihmiset ongelmia tekevätkin, että siitä vaan suuta auki, saatana. Kun eivät ymmärrä.
”Miten niin halvaantunut, älä puhu paskaa. Nouset vaan siitä tuolista ja lähdet lenkille!”

Mutta joo. Ihan kiva, että yläkerran naapurissa saatiin seksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti