Lukeminen kannattaa aina?

Tässä yhtenä päivänä netissä oli juttu vanhusten järkyttävän huonosta kohtelusta kotihoidossa. En lukenut juttua, kiinnitin huomiota vain otsikkoon, jossa taivasteltiin sitä, että joku 90-vuotias oli joutunut nukkumaan samoissa lakanoissa neljä viikkoa. Otsikon lukeminen sai minut toimimaan.
En kuitenkaan kiirehtinyt ilmoittautumaan vapaaehtoistyöntekijäksi vanhuspalveluun vaan säntäsin vaihtamaan lakanoita, jotka olin viimeksi vaihtanut neljä viikkoa aiemmin.
Samoihin aikoihin tuon tapauksen kanssa törmäsin kaappia tonkiessani suihkuverhon pesuohjeeseen. Sen mukaan suihkuverho pitäisi pestä olikohan se kolmen viikon vai kolmen kuukauden välein 30 asteessa. No, kummin vain, tulin siinä sitten jo pian pesseeksi suihkuverhoni – ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.
Että lukenut olen kaikenlaista viime aikoina, jopa kirjoja, mutta niiden lukeminen on ollut vähän haastavaa. En tiedä, miksi on taas ollut niin vaikeata keskittyä. Ehkä aivoni ovat lopullisesti näivettyneet liian tietokoneen toljottamisen ansiosta. Pari päivä sitten sain urakoitua loppuun addiktoituneesti vahtaamani yli kolmekymmentäjaksoinen Love Island -tositeeveesarjan, joten aivojen näivettymistä ei todellakaan voi jättää pois mahdollisuuksien joukosta.
Otto Lehtinen, pyydän anteeksi, että luin Wurlitzer-romaaniasi ehkä kaksi kuukautta. Äsken sain sen loppuun. Luin teosta enimmäkseen pienissä pätkissä ja ajatusten aika lailla harhaillessa milloin missäkin. Välillä pyydystin ajatukseni ja suuntasin ne kirjaan, jolloin huomasin oivaltavia, antoisia lauseita. Teos olisi ehdottomasti ansainnut paremman perehtymisen.
Mutta kirjat ovat nykyään helposti vähän vaikeita aivonäivetyksestä kärsiville kaltaisilleni: kauheasti henkilöitä, monta aikatasoa, kaikenlaista koukeroa. Wurlitzerissakin väkeä riitti.
Siitä huolimatta kovasti yritän tässä vielä kesän aikana lukea muutakin kuin uutisotsikoita, pesuohjeita ja tositeeveeohjelmien tekstityksiä.