Seuraa Jeesusta!

Aamun lehteä lukiessa silmiin osuu kuva ysisatas-Saabista, joka on maalattu vanhan poliisiauton näköiseksi. Kyljessä ei kuitenkaan lue POLIISI vaan JOH. 3:16. (Googlettamalla selviää, että kyseinen Raamatun kohta on: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.)

Kuvan alla on juttu, joka kertoo, että auto kuuluu lapsuuden kotikuntani helluntaiseurakunnan pastorille. Jutussa kerrotaan myös, että auton perässä lukee: Älä mua seuraa, seuraa Jeesusta.

Lause kuulostaa tutulta ja johdattaa minut varhaisnuoruuteeni ja – kuinka ollakaan – helluntaiseurakunnan teetupaan.

Googlaan saabistin selvittääkseni, voisiko kyseessä olla sama mies, jonka kanssa minä tyttökavereineni kinasin kahdeksankymmentäluvulla puisen pienkerrostalon kellarissa. Internetin tiedot osoittavat, että eri mies. Tämä pastori on liian nuori ja liian äskettäin uskonsa omaksunut.

Moni hakukoneen tarjoama linkki vie kuviin miehen huomiota herättävästä autosta, ja autokuvat taas alkavat livuttaa mieleeni helluntaiseurakuntamuistojen lisäksi lapsuuden automuistoja.

Ennen Saab 900:aa poliisiautoina oli Volvoja ja Saab ysiysejä. En tiedä, johtuiko poliisiautoista vai mistä, mutta minun ensimmäinen autonmerkkisuosikkini, ehkä joskus viiden ikävuoden hujakoilla, oli juuri Saab 99. Niihin aikoihin meidän taloon muutti pieni Tuuli-tyttö, jonka perheellä oli tuollainen Saab, ruskea. Se oli minusta hieno auto.

Muistan kaikkien lapsuudenaikaisten kavereitteni sekä naapuriemme autot ja yhden kaverin perheen auton rekisterinumeronkin. Meidän perheellä oli siihen aikaan harmahtava Lada, jonka hohdokkuutta yhden kaverin silmissä yritin lisätä valehtelemalla, että siinä on jääkaappi.

Siihen aikaan isäni ei tavannut lukita auton ovia, ja menin välillä kavereiden kanssa Ladaan leikkimään, vaikka se oli kiellettyä. Rattia piti yrittää väännellä vain ihan vähän, ettei se jämähtäisi lukkoon, mutta kyllähn se aina jämähti. Kerran isä tuli riuhtaisemaan minut kuskin paikalta ja antoi kunnon tukkapöllyt. Kun oli sanottu, ettei auto ole leikkipaikka.

Meidän Ladan rekisteri oli ämäf kakskuusyks. Kilpi oli mustapohjainen. Seuraavassa autossa, joka oli valkoinen BMW, kilven pohja oli jo valkoinen ja rekisteri uuhoopee viisnollakaks. Se auto oli meillä meillä vielä siihen aikaan, aika huonokuntoisena, kun aloittelimme nuoruutta ja iltojen viettoa pois kotoa. Bemari ostettiin käytettynä eikä sitä huollettu koskaan.

Kylmillä säillä poikkesimme joskus helluntaiseurakunnan teetupaan lämmittelemään ja kuulemaan uskonmiehiltä muun muassa, että vastasyntyneen kaste on saatanallinen toimenpide.

Teetuvalla kävi välillä muitakin nuoria kylmyyspakolaisia, kerran Jannekin, johon kaverini kanssa olin ihastunut.

Kun Janne ystävineen nousi omasta pöydästään ja lähti kohti portaita, me kaverini kanssa päätimme oitis lähteä myös. Kun olimme portaiden alapäässä, pojat jo melkein ulko-ovella, helluntaiseurakunnan pastori huusi peräämme: ”Älkää poikia seuratko, seuratkaa Jeesusta.”