”Mie voisin
täytellä sulle tälläsen kilipailuunosallistumislapun. Mulla on
vähän tekemisen puutetta.”
Kävelen kiltisti
lyhyen matkan savoilaisaksentilla puhuvan nuorenmiehen perässä.
Kai siitäkin on jo
jokin tutkimus tehty, että sydänhämäläisellä murrealueella
toimii kotoista puheenpartta paremmin leppoisan lupsakka
savolaismurteinen myyntipuhe.
Poika alkaa täytellä
tiskin päällä kuponkia saneluni mukaan ja toistaa aina kaiken
sanomani ennen kuin kirjoittaa sen. Sukunimen kanssa on vähän
hankaluutta.
”Eipä ole
tällaista nimeä kovin usein kohdalle osunut.”
”No ei varmaan”,
sanon.
Puhelinnumeron
kohdalla poika toteaa, että vanha kunnon nollaneljäsataa.
”Teillä on
ainakin ollut Soneran liittymä, onko vieläkin?” poika tahtoo
teititellen tietää.
Kerron ettei ole, ja
olen sitä mieltä, että saisi mieluummin sinutella. Mutten en minä
sitä sinutteluasiaa sano. Hän tiedustelee, millainen sopimuspaketti
minulla on puhelimessani ja paljonko maksan siitä kuukaudessa. Kun
kerron, hän sanoo, että voisi tarjota samanlaisen halvemmalla.
Äkkiseltään ehkä
luulisi, että olen joutunut taas kerran keskelle äärimmäisen
kiusallista myyntitapahtumaa, mutta jostain syystä oloni on vain
lievästi vaivaantunut. Heppu on ihan ok. Hän on
kohtelias muttei tyrkyttävä. Hän ei pajata teennäisen letkeästi
äitelää ulkoläksyä vaan vaikuttaa aidolta. Poika
pitäytyy faktoissa ja kertoo, että jos olen tarttumassa heidän
tarjoukseensa, tulen saamaan omalta operaattoriltani vastatarjouksen.
”Päätit sitten
hyväksyä näistä kumman tahansa, joka tapauksessa saat pienemmät
kuukausimaksut.”
Kuulostaa reilulta.
Lupaan harkita.
Kerään ostokset
koriin ja menen kassalle. Kun tavarani kulkevat liukuhihnalla kassaa
kohti, saan extremeajatuksen: taidan maksaa pankkikortilla. Alkaa
vähän jännittää.
”Mä ajattelin
kokeilla maksaa tällä.”
Näytän korttia
kassatytölle.
”En oo ennen
maksanu”, tunnustan.
”Näinkö päin?”
kysyn, ja tyttö vastaa myöntävästi.
Valitsen, että
debit, ja naputtelen tunnuslukuni, jonka muista heti oikein.
Olen suoritukseeni
tyytyväinen.
Olen tähän asti
suosinut paperirahaa ja suosinen jatkossakin, mutta nyt minulla on
myös pankkikortti. Ties vaikka käyttäisin sitä joskus toistekin.
Niin vain sitten
taas tuli uutta asiaa kokeiltua!
Minun ikäisilläni ihmisillä ekoja
kertoja ei enää välttämättä ihan kauhean tiuhaan tahtiin tule.
Jos heittäytyisi oikein traagilliseksi, voisi ajatella, että kun
vielä vähän vanhenen, alkaa yhä enenevässä määrin kertyä
plakkariin viimeisiä kertoja. Tosin on paljon ekakertoja, jotka ovat
samalla myös vikakertoja, ilman että siinä on mitään sen
suurempaa dramatiikkaa. Monesti, vaikka kokemus olisi ollut mukava,
sitä vain haluaa jo taas seuraavaksi kokeilla jotain uutta.
Yleensä, jos kuulee
sanaparin eka kerta ilman kontekstin tuomaa lisävalotusta, sen
olettaa liittyvän seksiin. Sekö se sitten on kaikista ihmisen
ensimmäisistä kerroista jotenkin olennaisin? Ehkä, ihmislajin
jatkumista ajatellen ainakin.
Tuon ekan kerran
prototyypin lisäksi mieleen jääviä ensimmäisiä kertoja ovat
yleensä ne, jotka ovat tapahtuneet jotenkin myöhään verrattuna
muihin ihmisiin (kuten tämä pankkikortiasia) tai jotka ovat sellaisia, että eivät tapahdu
useimmille (itsensä kaltaisille) ihmisille koskaan.
Huolimatta siitä,
etten ole enää taapero enkä edes teini, minulle kuitenkin
ilmaantuu korttimaksun kanssa saman viikon sisään toinenkin
eka kerta.
Polkupyöräni
takakumissa on ollut jo jonkin aikaa reikä. Lopulta se on niin iso,
että ilma ei enää pysy yhtään. Olen jo aiemmin irrottanut,
paikannut ja laittanut takaisin paikoilleen sekä oman että lapseni
pyörän eturenkaan. Mutta takarengashommat ovat uutta. Päätän
kuitenkin tarttua tähänkin haasteeseen ja sen myötä
takarenkaaseen sekä muutamiin työkaluihin.
Kauhea ährääminen
tuottaa lopulta näkyvää tulosta. Saan paitsi renkaan irti myös
metallisen kiintoavainsysteemin vääntymään kaarevaksi.
Onnistun
myös paikkaamaan renkaan, noin niin kuin periaatteessa. Ilma vaan ei
pysy renkaassa vieläkään.
Seuraavana päivänä
käyn ostamassa uuden sisäkumin ja sullon sen paikoilleen ulomman
kumin sisään. Sitten pakotan päällimmäisen kumin vanteen uomaan.
Tämän jälkeen on vuorossa vaativin puhde: rengas pitäisi saada
takaisin paikoilleen ja jokainen pikkuosakin samaan paikkaan, missä
se oli ennen renkaan irrotusta. Vähän arpomiseksi menee, mutta
lopulta kaikki osat ovat jotenkin päin jossakin, ja pyörä pysyy
kasassa.
Kun lähden
ensimmäiselle pidemmälle pyöräilylle, laitan jopa kypärän
päähän, vaikka en muuten koskaan käytä sitä: olen varautunut
siihen, että takarengas irtoaa. Niin ei kuitenkaan käy. Tosin parin
kilometrin ajon jälkeen ylämäessä alkaa kuulua vähän epäterve
nariseva hankausääni, ja polkeminen muuttuu kitkaisemman oloiseksi.
Tilanne ei korjaannu tasamaallakaan, jokin edelleen hankaa jonnekin.
En keksi, mikä ja minne.
Teen reissuni, ja
kotona ruikin vähän öljyä liikkuviin osiin. Saapa nähdä,
paraneeko vaiva, kun pyörä saa rasvattuna levätä yön yli.
Niin tai näin,
jännittäviä ja maailmankuvaa avartavia ekakertoja on taas kerätty
kokemusten kultaiseen kirstuun, jonka täyttäminen on lempipuuhiani.
Jes! Usko vaan, kyllä niitä ekoja kertoja tulee vielä mummoillekin. No joo, eivät tietenkään liity seksiin, mutta eka kerta jotain joka tapauksessa.
VastaaPoistaJa jottei asia jäisi epäselväksi, olen koukussa. Nyt pitää mennä muihin toimiin, mutta taidan laittaa blogisi suosikiksi tai tilaukseen tai jotain, varmuuden vuoksi.