Ihme insinööri

Olen monesti ihmetellyt, miksi olen enää missään tekemisissä eräänkin insinöörin kanssa. Jos vaikka siksi, että hänen musiikkimaksunsa on pieneltä osin yhteneväinen omani kanssa? Aika heikolta säikeeltä vaikuttaa, mutta toisaalta, kun ensimmäisen avioliittoni loppuvaiheessa aloin listata silloisen siippani viehättäviä ominaisuuksia, en keksinyt juuri muuta kuin että hän osaa soittaa bassoa ja sahaa.

Mutta aviomiehestäni sentään olin löytänyt joskus vaikka mitä ihailtavaa, tämä case engineer on kolissut tyhjyyttään alusta asti.

Hän kuitenkin aina välillä innostuu tulemaan vieraisille, viimeksi tällä viikolla. Ja jos edellisestä tapaamisesta on kulunut tarpeeksi paljon aikaa, päädyn toivottamaan hänet tervetulleeksi ylenpalttisen ystävällisin sanankääntein kuten huokaisemalla esimerkiksi: ”Senkus.”

Kaikilla tarinoilla on myös alku, niin tälläkin.

Olisikohan siitä jo lähemmäksi pari vuotta, kun olin tyttökaverini kanssa eräässä yökerhossa. Minulla oli jalassani saappaat, jotka olivat kipeyttäneet jalkapöytäni pahan kerran. Siksi päädyin riisumaan violetit varsikenkäni, jemmasin ne pöydän alle ja juoksentelin loppuillan sukkasillani väistellen lasinsiruja ja alkoholijuomalammikoita parhaani mukaan. 

Jossain vaiheessa tuli hyvä biisi – saattoi olla Hassisen konetta – ja menimme kaverin kanssa tanssilattialle pomppimaan. Sillä välin pöytämme vallattiin. Palasimme pöytään ilmoittamaan, että anteeksi herrat, minun kenkäni ovat täällä, saammeko palata pöytään istumaan. Nuoret miehet tekivät tilaa. Kertoivat olevansa veljeksiä. Toinen oli minusta ihan riittävän nuori ja kaunis, joten valomerkin jälkeen oli soidinfraseologian aika. Hän ei halunnut lähteä minun luokseni mutta sanoi, että minä voin lähteä hänen mukaansa.

”No haluatko sä, että mä tulen?”

”Tuu vaan.”

Kerron, että minulla on nälkä.

”Voidaan hakee sulle jotain ruokaa matkalla”, hän sanoo.

”Etkö sä halua syödä mitään?” kysyn.

”Ei mun niin tee mieli.”

Pitserioissa on pitkät jonot, siksi menemme kebab-paikkaan.

”Yks pitakebab mukaan”, hän tilaa.

”Mitä sulle?” tumma mies tiskin takana kysyy minulta.

”Ei kai sit mitään”, sanon, kun luulen, että seuralaiseni tilasi ruuan minulle.

”Mä tilasin ton itelleni”, hän kuitenkin oikaisee.

Minua nolottaa.

”No mulle sit samanlainen”, sanon ja yritän olla punastumatta.

Helvettiäkö hän sitten antaa ymmärtää, ettei syö itse ja puhuu ruuan hakemisesta minulle. Aina näitä kiusallisia väärinkäsityksiä tulee, ja minä jään niitä sitten miettimään. Pitäisi tietysti aina kysyä ja varmistaa kaikki.

Saamme eväämme ja menemme miehen kotiin. Kämppä on tilavahko yksiö. Istun sohvalle ja silmäilen ympärilleni: Tietokonepöydällä on kone auki, koneen vieressä tavaraa. Muualla irtotavaraa ei juuri olekaan, sohvapöydällä sentään jokunen lehti. Sohvapöydän alla likainen sinisenkirjava matto. Televisiopöytä on tasaisen, vaaleanharmaan pölykerroksen peittämä. Parivuode on petaamaton. Seinät ovat valkoiset ja tyhjät lukuun ottamatta halvannäköistä kehystettyä maisemajulistetta tietokonepöydän yläpuolella. Sohvan päällä on lakana. Hän kuulemma tykkää makoilla sohvalla ja välillä nukahtaakin siihen. Sellaistahan ihmiset tekevät, mutta yleensä ilman lakanaa.

”Voiko tähän nyt istua, vai haluatko ottaa tän lakanan ensin pois?” kysyn.

”Istu vaan, pesuun se lakana täytyy muutenkin laittaa.”

Mahtaako mies pitää minua kovinkin saastaisena, mietin, mutta istun mitään sanomatta lakanalle. Mies tuo pyytämättä pitakebabini alle lautasen ja pyytämällä haarukan. Kun nostan ensimmäisen haarukallisen suuhuni, osa lihoista ja raasteesta putoaa matolle. Itse en edes huomaa, mies huomauttaa asiasta. Siivoan jälkeni. Mies itse siirtyy syömään keittiöön, tiskipöydän päälle. Hän vaikuttaa ristiriitaiselta sekoitukselta tyystin siivousta harrastamatonta ihmistä ja siisteysintoilijaa. Loppupäätelmä: Hän haluaa, että hän itse ja muut sotkevat mahdollisimman vähän, koska hän ei koskaan siivoa. Hän kestää vähitellen vahvenevat pölykerrokset ja maton vähittäin etenevän likaantumisen, mutta ei mitään yksittäistä silmin nähden sotkua lisäävää tapahtumaa.

Käyn keittiössä juomassa. Hänellä on astianpesukone. Astiakaapit ovat lähes tyhjät, mutta löydän kaapista yhden mukin. Juon siitä vettä ja nostan mukin takaisin kaappiin. Hän ei varmaankaan pitäisi huuhtelemattoman astian palauttamisesta ritilän päälle, mutta mies ei ole näkemässä, hän istuu jo tietokoneensa ääressä valitsemassa musiikkia.

Istun työtuolille hänen selkänsä taakse, painan leukani hänen olkapäällään, poskeni hänen poskeaan vasten ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Vähän myöhemmin siirrymme hänen sänkyynsä.

Tulee puheeksi, ettei minulla ole tiskikonetta. Mies kertoo, että hän ei pidä tiskaamisesta, osti tiskikoneen heti, kun muutti tähän asuntoon.

”En viitsinyt ihan sen takiakaan ruveta seurustelemaan, että ei tarvitsisi itse tiskata”, hän sanoo.

Se on kaiketi huumoria, mutta en uskalla olla varma. Mies kun vaikuttaa täydeltä sovinistilta. Kun pääsemme seksiin, emme sentään toiminnan tasolla mutta puheissa, hän kertoo arvostavansa naisten pidättäytymistä irtosuhteista – muutoin kuin hänen kohdallaan. Hän haluaa uskoa naisia, jotka sanovat, etteivät eivät yleensä harrasta tällaista.

”Miesten maine vaan kasvaa, mitä enemmän niillä on ollu naisia, mutta naisten maine menee, jos niillä on ollut paljon miehiä”, hän toistaa ikiaikaista hokemaa.

”No voi helvetti sun kanssas”, ärsyynnyn.

”En mä sitä sääntöö oo keksiny, se vaan on aina ollut ja on niin”, mies sanoo kuin painovoimasta puhuisi.

Että minua ärsyttää tuo omasta vastuusta vetäytyminen. Jokin asia vaan on jotenkin. Ei minun syyni.

”Sä sitä 'sääntöö' ylläpidät noilla höpinöilläs. Mä en ainakaan lähde samoihin talkoisiin. Mä en halua pelata mitä typeriä pelejä.”

Mies ei juurikaan luultavasti edes kuuntele, mitä puhun. Hän vain jatkaa omien raivostuttavien älyttömyyksiensä julkituomista. Hän kertoo, että jos saisi tietää, että olen ollut jonkun hänen kaverinsa kanssa joskus, hän ei koskisi minuun pitkällä tikullakaan. 

Minun tekisi mieleni satuttaa miestä pitkällä tikulla ja lähteä kotiin – ellei hän olisi niin nuori ja niin kaunis. Mutta josko tämä edes olisi viimeinen kaunis paskapää, jolta yritän saada seksiä. Tuskin on.