Sliding doors (sisältää elokuvan juonipaljastuksen)

Elokuvassa Sliding doors näytetään kaksi rinnakkaista tapahtumien kulkua: miten asiat menevät, kun nainen ei ehdi metroon ja miten asiat menevät, kun hän ehtii. Yksi pieni juttu elämässä menee niin tai näin, ja asiat lähtevät etenemään tyystin eri suuntaan. Paitsi että lopussa – erilaisen reitin kautta – päädytään kuitenkin kutakuinkin samaan tilanteeseen.

Olen paljon tullut pyöritelleeksi mielessäni erilaisia sattumia elämässä ja niiden vaikutusta koko kunkin sattumuksen jälkeiseen elämään. Mitä jos en olisikaan valinnut lukion jälkeen kansanopistopaikaksi Haminaa tai jos en olisi mennyt opistokaverin häihin vuonna 1999 tai jos olisin jättänyt väliin Runopiha-tapahtuman vuonna 2004. Elämäni olisi varmaankin tyystin toinen. Olisiko se onnellisempi vai onnettomampi, ei voi tietää.

Tai ehkä tapahtumain kulku olisi joistakin näistä merkittävistä ja johonkin suuntaan viettävistä sattumuksista huolimatta johtanut Sliding doors-elokuvan tavoin nykytilanteen kaltaiseen asiain tolaan huolimatta eri reitistä.

Joissain ikävissä – usein pienissä, jopa mitättömissä – asioissa olen ahdistavuuteen asti jossittelija. Mitä jos olisinkin tehnyt yhden pienen asian toisin? Silloin jotakin ikävää ja häpeää tuottavaa olisi jäänyt tapahtumatta. Juuri häpeästä taakaksi muodostuneissa muistoissa usein on kyse. Häpeää, oli se turhaa tai ei, on raskas kantaa.

Kun olin lomakodilla kesätöissä, minun piti yhtenä päivänä ottaa kotiin lähtiessäni mukaani lomakodilla lomaillut mummeli. Olin ymmärtänyt, että kotiinkuljetus olisi pitänyt tapahtua seuraavana päivänä, ei sinä päivänä, kun asiasta oli puhe. Kun olin lähdössä töistä, näin lomakodin johtajan ja mummelin juttelevan keskenään. Ajattelin sanoa, että lähden nyt, mutta en halunnut keskeyttää heidän keskinäistä juttuaan. Lähdin sanomatta mitään. Nukuin yöni huonosti, kun mietin vastuullista seuraavan päivän tehtävääni: piti muistaa ottaa mummo kyytiin.

Mutta seuraavan päivänä kuulin, että mummo olisi pitänyt kyytsätä keskustaan edellisenä iltapäivänä.

Asia jäi vaivaamana minua todella paljon. Miksi en lähtiessäni ollut huikannut, että olen lähdössä? Jos vain olisin. Silloin mummo olisi äkännyt hypätä kyytiini.Tai miksi en ollut asiasta keskusteltaessa varmistanut, että huomennako. Jos vain olisin.

Mummo oli saanut kyydit lomakodin johtajalta, joten ei ollut tapahtunut isoa vahinkoa, mutta mummo oli ihmetellyt, että miten olin kuitenkin unohtanut ottaa hänet kyytiin. Olisin halunnut päästä pahoittelemaan ja selittämään hänelle, että olin käsittänyt väärin, en unohtanut, mutta en tietenkään päässyt.

Asia vaivaa minua yhä.

Tuo sattumus ei kuitenkaan ollut sellainen, joka olisi vaikuttanut elämäni suuntaan. Niitä, jotka ovat vaikuttaneet, en ole harmitellut.