Kun en taas eilen
illalla saanut unta, mietin sängyssä kaikenlaista, muun muassa
YTHS:n lääkäreitä. Veli, joka opiskeli Helsingissä, kehui saman
kirjainlyhenteen alla pääkaupungissa toimivia lääkäreitä mitä
parhaimmiksi. Jyväskylän YTHS-kokemukseni taas olivat toista
ääripäätä. Kun olin jo parilla sketsihahmon oloisella lääkärillä
epäillyt olevani piilokamerassa, luulin, että ei voi pahemmaksi
mennä.
Meni.
Kun pääsin
vastaanottohuoneeseen, lääkäri tuijotti konettaan eikä
noteerannut minua millään lailla. En muista, kuuluiko jossain
vaiheessa jonkinlainen murahdus vai aloinko ihan vaan
oma-aloitteisesti asiaani kertomaan. Huoleni koski yskää, joka oli
alkanut kauan aikaa sitten eikä tuntunut loppuvan ollenkaan.
”Että jos vaikka
olisi keuhkoputken tulehdus.”
”Yskä on aina
keuhkoputken tulehdus”, lääkäri tiuskaisi, kuin olisi ollut
minulle hyvinkin vihainen siitä, että olin tullut häiritsemään
hänen rauhaansa.
”Aha.”
”Onko räkää?”
lääkäri äyskäisi vilkaisemattakaan minuun päin.
”Mitä?”
”MINKÄVÄRISTÄ
RÄKÄÄ?”
”Öö, en mä
tiedä...”
”ONKO VIHREETÄ?”
Tämän
lääkärikäynnin jälkeen ei enää mahdottomasti hetkauttanut
seuraava lääkäri, joka minut huoneeseensa päästettyään puhui
ehkä kaksikymmentä minuuttia entisen työkaverinsa kanssa
puhelimessa avoimesti, rennosti ja kiirehtimättä. Siinä käytiin
läpi taannoista risteilyäkin ja naurettiin hauskoille muistoille.
Puhelun loputtua
lääkäri kertoi – puheluaan liiemmin pahoittelematta – että
hän toimi ennen yksityisellä puolella ja siellä kaverit ovat nyt
järjestämässä hänelle läksiäisiä. Oli kuulemma mukava paikka,
mutta kovasti töitä. Nainen halusi vaihteeksi leppoistaa elämäänsä
siirtymällä YTHS-lääkäriksi.
Tästä erikoisesta
tapaamisemme alusta huolimatta lääkäri vaikutti lopulta vallan
tolkulliselta ihmiseltä. Jatkossa pidinkin huolen, että varasin ajan
nimenomaan tälle lääkärille. Ei hän puhunut edes puhelimessa
myöhemmillä käynneilläni.
Ei-kä!!!
VastaaPoista