Ikä on numeroita

Rockhenkilö, joka elää rajusti ja reunalla, kuolee kuulemma tyypillisesti 27-vuotiaana. Siihen, että rockmuusikko kuolee 27-vuotiaana, kiinnitetään aina erityistä huomiota. 

Kirjailijalle, jonka elämä myös on usein lyhyt ja ytimekäs, ei taida olla tällaista yhtä kuolinikää, joka olisi nostettu myyttiseksi kirjailijan kahdeksikymmeneksiseitsemäksi.

Kirjailijoiden kuolinikiin tulee kiinnittäneeksi huomiota erityisesti silloin, kun huomaa itse olevansa samassa iässä tai melkein samassa iässä. Samalla tulee pysähtyneeksi miettimään edesmenneen kirjailijan huikeita aikaansaannoksia – ja omaa surkeaa aikaansaamattomuuttaan.

Kun olin 38-vuotias, saman ikäinen kuin Aleksis Kivi oli kuollessaan, mietin, että oma tuotantoni on toistaiseksi jonkin verran vaatimattomampi.

Hiljattain katselin Oscar Wilden elämästä kertovan elokuvan. Wilde kuoli 46-vuotiaana, iässä, jonka saavutan vielä tänä vuonna. Ja minulla on oma doriangraynmuotokuvani vielä laatimatta.

Äskettäin lueskelin myös Matti Rintalan Rohkaisupistoksia -teosta, jonka olin ostanut jo vuonna 2001, mutta jota vasta aloin lukea (ja jonka sieltä täältä vähän lueskeltuani vein kirjaston vaihtohyllyyn). Kirja esitteli Eino Leinon Seuraa ja sen myötä jonkin verran Eino Leinoakin. Siitä luin, että Leino kuoli 47-vuotiaana eli iässä, joka on vuorossa heti seuraavana Oscar Wilde -iän jälkeen.

Ei pitäisi vertailla. On erittäin todennäköistä, etten tule kirjallisilla töilläni koskaan ylittämään Kiven, Wilden enkä Leinon aikaansaannoksia. Mutta kirjoittamiseni voivat auttaa minua pysymään edes vähäisessä määrin järjissäni. Tämän lisäksi ne saattavat aina joskus tuottaa iloa tai oivalluksia jollekulle muullekin.

Jälkeni kirjallisuushistoriassa saattaa olla olematon, mutta sillä, että kirjoitan, on ollut ja on merkitystä. Niin on tärkeää uskoa.