Sattumia ja sen sellaista

Tänä aamuna sängyssä mietin taas kaikkea. Sitäkin, että milloinhan olen nukkunut viimeksi koko yön niin, että nukahdettuani olen herännyt seuraavan kerran vasta aamulla. Opiskeluaikana Jyväskylässä? Vai sen jälkeenkin vielä? Kaskisissa? Orimattilassa? En pysty muistamaan. Sen tiedän, että kauan siitä on, kun näin on ollut. Onko se useimmilla aikuisilla näin? Vai onko moinen aikuisillakin harvinaista? En tiedä. Pitäisi kysyä ihmisiltä Facebookissa.

Mietin myös unta, jonka näin siinä vähän ennen heräämistä. Olin kai Pariisissa, hyvin erikoisella kokoonpanolla. Yhdessä vaiheessa minun piti mennä hotellin kymmenenteen kerrokseen, mutta ei ollut sellaista nappulaa, jossa olisi ollut numero kymmenen, piti painaa 1 ja 0. Mutta nollaakaan ei löytynyt. Muut hississä olijat painelivat joitain muita nappuloita ja hissi lähti ties mihin. Sitten löysin nollan ja olin kai sitä painamassa siinä kohtaa, kun vanhahko nainen oli laittamassa kättään nappuloille hänkin. Huitaisin käden siitä pois. Täti loukkaantui ja alkoi läpsiä minua sormille.

Oli kotiinlähtöpäivä, mutta olisin halunnut ehtiä vielä kävellä Pariisissa suuntaan, missä en ollut pitkään aikaan käynyt, mutta missä ounastelin tai muistelin jotakin kiinnostavaa olevan.

Tuntuu, että olen nähnyt sellaisen jutun unessa monesti. Että on jokin suunta, joka aina jotenkin jää huomiotta, mutta olen siellä ollut kerran aiemmin ja haluaisin löytää sinne uudestaan. En tiedä, saako joskus yksi uni tuntemaan sen kerroksellisuuden, että tämä on koettu monesti, vai onko oikeasti monta unta, jossa sama elementti on ollut.

Muistan ainakin unessa olleen sellaisen luontopaikan metsän keskellä jossain ihan lähellä, tutun ympäristön huitteilla, semmoinen hulppea aukio, satumetsäpaikka. Sinne olen etsinyt tietä joko monessa unessa tai sitten yhdessä, joka on luonut illuusion monesta unesta.

Facebookissa pääsee katsomaan listana aiempien vuosien samalla päivämäärällä kirjoittamansa jutut tai tapahtuneet tapaukset. Tasan neljä vuotta sitten olin maakuntalehden toimituksessa kuuntelemassa erään toimittajan esitystä. Ja tasan kaksi vuotta myöhemmin eli tänä samaisena päivänä vuonna 2014 näemmä minä ja tämä toimittaja aloimme olla Facebook-kavereita. Hassuja sattumia elämän sopassa.

Eilen aamulla mietin Varenka-kirjaa. Sellainen oli tarhassa, ja jostain syystä se kolahti 6-vuotiaaseen minuun. Olisin halunnut sen itselleni, mutta en koskaan saanut.

Eilen joogan jälkeen jäin katselemaan kirjaston aulassa olevia kärryllisiä kirjaston poistokirjoja, joita myytiin 50 sentillä kappale. Lastenkirjakärryssä oli päällimmäisenä pinossa Varenka, kirja, jota en ollut nähnyt noin neljäänkymmeneen vuoteen mutta olin aamulla ajatellut. Sattumia.

Luin kirjan kirjaston aulassa penkillä. Se oli kertomus uskovaisesta venäläisnaisesta, joka otti ihmisiä suojaan kotiinsa ja rukoili aina, että yön aikana Jumala rakentaisi muurin talonsa ympärille suojaksi yö yöltä lähestyviltä sotilailta. Minään aamuna muuria ei ole ilmesynyt. Päivä päivältä väki mökissä lisääntyy, neljä niitä ihmisiä taisi siellä lopulta olla. Alkaa sataa lunta, ja sataa niin paljon, että mökki peittyy. Sotilaat menevät ohi, kun mökkiä ei näy lumen alta. Tulee rauha.

Keittelin tänään turskasoppaa, luin Lempi-kirjan loppuun ja kävin elokuvissa katsomassa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvan. Sekä kirja että elokuva olivat hyviä.

Hain varaamani lipun elokuvateatterilta ja menin vielä ennen elokuvan alkua tiramisukakulle ja rooibokselle läheiseen kahvilaan. Luin sielläkin kirjaa, joka oli vielä tuolloin kesken. Tässä kirjassa oli Sisko-niminen sisko, edellisessä lukemassani kirjassa (Käyttövehkeitä) oli veli nimeltä Veli. Takana olevassa pöydässä istui yksi nainen, ja kun siihen tuli toinen, se ensimmäinen pyysi minua vaihtamaan paikkaa, että se toinen mahtuu istumaan häntä vastapäätä. Minun tuolini kun oli lähellä yhtä naisten pöydän tuolia. Siirryin, vaikka ihmettelin, että eivätkö naiset olisi voineet istua vierekkäin tai vaihtaa pöytää, kun tilaa oli paljon. Mutta en sanonut muuta kuin joo.

Elokuvista lähdettyä oli elokuvanjälkeisolo, jotenkin epätodellinen. Ja samalla kuitenkin kaikki ympärillä oli kauhean terävää ja totta: syksyn värit, iso valkoinen sulka ja muovihaarukka asvaltilla.